Nollasta sataan kuukaudessa – Menipä Maneksi

f9cb11fe-2f88-41c3-bd0d-f230267ea6b4

Weelaharjoitus käynnissä

Liikkuminen nollassa

Jäimme edellisessä blokissa siihen, että silmäongelmat pakottivat ottamaan rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että mieli alkoi jopa kaivata rääkkiä – aluksi.

Jäimme edellisessä blokissa siihen, että silmäongelmat pakottivat ottamaan rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että mieli alkoi jopa kaivata rääkkiä – aluksi. Yhdessä asennossa lähes täysin liikkumatta 1,5 viikon ajan makaaminen ilman, että pystyi lukemaan tai yleensäkään seuraamaan silmillään mitään ulkopuolelta tulevaa, otti lievästi sanoen jonkin verran lujille. Seurana päivisin vain radio, äänikirjat ja omat ajatukset. Mutta siitä selvittiin. Sen jälkeen parin kuukauden ponnistelukielto, ei urheilua eikä rasitusta, kunnes kaasu silmästä on hävinnyt. Ja nyt se on hävinnyt. Ja niinpä liikuntabloki voi taas alkaa. Lähtöpaino on reilussa kahdessa kuukaudessa saatu hilattua entisiin lukemiin eli 90 kiloa heilahti puntariin. Minä säälin ja sätin itseäni. Mutta tulipahan todistettua, että liikunnalla on suuri merkitys painonpudotukseen – ja liikkumattomuudelle painonkohotukseen.

Hiljaa hyvä tulee

Treeniohjelma on lopun marraskuun ajan rauhallinen. 5 kertaa viikossa hyvin, hyvin rauhallinen kestävyyslenkki, kevyesti vatsaliikkeet ja hyvin, hyvin matalarasitteiset lihaskuntoharjoitukset myös 5 kertaa viikossa. On muuten onni, että Weela kotikuntolaite mahdollistaa harjoittelun kotona – lähde 5 kertaa viikossa saliharjoituksiin – ja unohda koko juttu.

Ja sitten vauhtiin

Teille kuntosalikävijöille ovat tietysti tuttuja harjoitukset ”takaketju, etuketjun venytys, sivuketju…..

Joulukuun alusta aloitamme nousujohtoisesti harjoitukset – frekvenssi sama kuin marraskuussa. Lihaskuntoharjoitukset, ne kun saa vapaasti, helposti ja tehokkaasti tehdä kotona tai työpaikalla, voidaan rytmittää siten, että eri päivinä harjoitetaan eri lihasryhmiä. Loistavaa. Joulukuun alusta 2 viikkoa 2×12/liike, viikon kevennys, 2 viikkoa 3x 12/liike, viikon kevennys ja 2 viikkoa 3×15/liike. Näin siis suunnitellaan. Lisäksi ohjelmassa on Weela-ohjelman mukaisesti liikkuvuusharjoitteet. Teille kuntosalikävijöille ovat tietysti tuttuja harjoitukset ”takaketju, etuketjun venytys, sivuketju, spiraaliketjun venytys ja yläraajojen venytys”, mutta minulle, joka olen inhonnut venyttelyjä sydämeni pohjasta, josta syystä olen notkea kuin ratapölkky ja jolle ainoat venyttelyt ovat kohdistuneet haukotellessa leukalihaksiin, ovat nämä askel uuteen, tuntemattomaan maailmaan, siirtymistä sille paljon puhutulle epämukavuusalueelle. Täältä tullaan.

Kestävyysharjoittelu joulukuun alusta 6 viikon ajan sisältää viikossa yhden 1 tunnin vauhtilenkin, 3 kpl tunnin peruskuntolenkkiä sekä yhden 2,5 tunnin peruskuntolenkin. Teholtaan harjoitukset nousujohteiset siten että 2 viikkoa teho kovenee, sitten keveämpi viikko, sitten taas 2 viikkoa teholtaan kovempaa, kevennys ja taas mennään 2 viikkoa nousujohteisesti kovempaa, sitten kevyempi viikko. Ja sen jälkeen – no katsotaan sitä sitten, mutta sen verran voin jo raottaa salaisuuden verhoa, että – minua hirvittää. Lenkit voi tehdä juosten, hiihtäen, sauvajuosten, pyöräillen tai uiden. Hiihto mieluimmin umpihangella, mutta mistä sitä tähän hätään…
Ja marras-joulukuun vaihteessa ennen kovempaa kuntoilua tietysti ensimmäinen kuntotesti.

Kuvaajana mm-kisoissa

Kun ensin kuvaa lähtöhössäkän, purkaa kuvausvermeet, pakkaa ahkion, hiihtää joukkueen kiinni, pyyhältää hangen kautta ohi, vetää kaulaa joukkueeseen kilometrin verran, purkaa ahkiosta vermeet kuvauskuntoon, kuvaa lähestyvän ja ohi hiihtävän joukkueen…

Miksi moinen tiukahko kunto-ohjelma? No kun Weela-työntekijät päättivät osallistua mm-kisoihin. Hiihdon mm-kisoihin. Umpihangessa. Siis Pudasjärvellä helmikuun alkupuolella. Ei, ei. Ajattelit väärin. Ei minua tietystikään pyydetty mukaan kisaan, haluavathan ne edes jotenkin menestyä. Mutta minua pyydettiin kuvaaman Weela-joukkueen kisamatka. Alusta loppuun. Ja joutuuhan siinäkin vähän irrottelemaan. Kun ensin kuvaa lähtöhössäkän, purkaa kuvausvermeet, pakkaa ahkion, hiihtää joukkueen kiinni, pyyhältää hangen kautta ohi, vetää kaulaa joukkueeseen kilometrin verran, purkaa ahkiosta vermeet kuvauskuntoon, kuvaa lähestyvän ja ohi hiihtävän joukkueen. Sen jälkeen taas pakkaa vermeet ahkioon, hiihtää porukan kiinni , hiihtää ohi jne…
Ja on illalla vastassa kun joukkue saapuu majoitusalueelle. Kuvaa iltatouhut, kuvaa nukkumaanpanon. Kuvaa kun joukkue nukkuu nuotion loisteessa ja kuvaa kun joukkue herää uuteen aamuun. Kuvaa kun joukkue lähtee kilpamielessä umpihankiosuudelle, hiihtää joukkueen kiinni, hiihtää ohi ja kuvaa taas kilpaa hiihtävää joukkuetta edestäpäin, sivulta ja takaapäin. Hiihtää taas ohi ja on lopulta kuvaamassa maaliin tulijat. Tarvitaanhan siinäkin jonkinmoista kuntoa, tuossa kuvaushommassa nimittäin.

Hymyillen

Ja pidetään tahti sellaisena, että jos Eija Pelkonen tulisi vastaan, jaksaisin hymyillä ja jopa puhua – sen lupaan.

Ensimmäisessä blokissani puhuin keventämisestä. Jos professori Hakala nyt lukisi kuntoilusuunnitelmani, hän ajattelisi, että onhan…Niinpä, olen samaa mieltä. Ei järjen hiventäkään. Ei tietoakaan hölläämisestä, vain entistä tiukempaa menoa. Mutta pistin nuo suunnitelmani ihan kiusalla. Kyllä, ajatuksena on ulkoilla ja liikkua nuo luvatut tunnit, mutta nautiskellen. Helposti. Vapaana ulkoisista vaatimuksista, mutta kuitenkin tehokkaasti, jos siltä tuntuu. Niinpä lajiluetteloon lisätään kävely, vaeltaminen, lumikenkäily, geokätköily jne. Näin talvisaikaan. Ja pidetään tahti sellaisena, että jos Eija Pelkonen tulisi vastaan, jaksaisin hymyillä ja jopa puhua – sen lupaan. Eija nimittäin jossain pakinassa vuosia sitten valitteli vastaantulevien lenkkeilijöiden synkkää ja uupunutta ulkomuotoa. No ulkomuoto on se mikä on, mutta hymyillään, se on varmaa…

-Mane

Lue myös aikaisempi Menipä Maneksi blogi – Sisu ja soveltaminen:

Sisu ja soveltaminen – Menipä maneksi

Sisu ja soveltaminen – Menipä maneksi

Menipä Maneksi on 63- vuotiaan lääkärin blogisarja. Kirjoituksissa kuljetaan Manen mukana laihdutushaasteessa, 6kk ja 10kg. Sarjan blogi julkaistaan noin 3 viikon välein Weelan nettisivulla.

Ei alkanut 3 kausi kovin hyvin


Ma: Väsytti. Hyvin kevyt juoksulenkki, lihaskuntoharjoitukset.

Ti: Väsytti. Hyvin kevyt kävelylenkki. Lihaskuntoharjoitukset.

Ke: Väsytti. Vein roskat.

To: Väsytti. En vienyt roskia.

Pe: Väsytti. Lähdettiin asuntoautolla reilun viikon lomamatkalle

Lomalla:  maastopyöräilyä ja lenkkeilyä metsässä.

Tuntui kivalta juosta ja pyöräillä mäkisiä maastoja. Ukonilma rankkasateineen yllätti useammin kuin kerran, mutta sekään ei haitannut. Kevennettyä harjoittelua metsäreiteillä lätynheiton muodossa. Ja Weelalla on eittämätön etu – kuntosali siellä missä sinäkin. Viikko meni tosi kivasti!


Takaisin arkeen ja kohtaamiseen

Joskus lenkillä saa seuraa toisesta kuntoilijasta ja näin kävi minullekin. Kohtasimme lenkkini alussa olevassa risteyksessä. Lenkkikaveri kertoi lähteneensä 20km aamulenkille ja minä puolestani sanoin suunnitelleeni 60km aamupyöräilyä. Näin mentiin, alkumatka mukavasti rupatellessa. Pian kävi ilmi, että kaverini oli kovakuntoinen aktiiviharrastaja – “puoliammattilainen” – jolle erilaisista kilpailuista oli kertynyt kotiintuomisina koko joukko pystejä ja muita palkintoja. Tämä näkyi vauhdissa. Yritin taistella mukana, mutta puhumaan en enää pystynyt, tuloksena vain heikkoja niinpä ja joopa puuskahduksia. Toivonani oli, että kestäisin 10km kohdalle, jolloin kaverini suunnitelmien mukaan kääntyisi kotiinpäin.  Ja sitten kuulin tuon musertavan lauseen – “kun sattui näin mukavasti yhteinen lenkki, niin jospa minäkin kiertäisin tuon kuuskympisen.”

Silmissä musteni, yritin hymyillä, varmaan meni lähinnä irvistykseksi, mutta ääntä en enää saanut. Periksi ei annettu. Jalat huusivat tuskasta, keuhkot tuntuivat olevan repeämässä, mutta mukana tultiin. Keskustelu  osaltani jäi muutamaan päännyökkäykseen. Näin matka taittui, ja tuon 60km yhdessä pyöräiltyämme, kaverini kääntyessä kotiinsa menevälle tielle, hän sanoi: on paljon mukavampi pyöräillä kun on juttukaveri. Juu, minä kähisin. Kun selkä oli hävinnyt mutkan taa heittäysin seläleen pientareelle huohottamaan. Eikä minun tarvinnut makoilla kuin vaivaiset 20 minuuttia, kun jo kykenin taluttamaan lopun 200 metriä kotiin.

Juu, minä kähisin. Kun selkä oli hävinnyt mutkan taa heittäysin seläleen pientareelle huohottamaan. Eikä minun tarvinnut makoilla kuin vaivaiset 20 minuuttia, kun jo kykenin taluttamaan lopun 200 metriä kotiin.

Jakson loppuun ja seuraavan alkuun mahtui myös lapin matka, juoksua ja maastopyöräilyä Enontekiöllä. Pöyrisjärven ympäristö on todella mukavaa pyöräilymaastoa,  siellä voi halutessaan yhdistää pyöräilyn esim. vaellukseen ja kalastukseen. Näin mekin teimme.  Liikunta tuntui taas tosi mukavalta. Eikä edes renkaan puhkeaminen vesisateessa keskellä yötä 3km päässä leiristä tuntunut rassaavan. Ihmeellinen tuon lapin vaikutus ihmismieleen. Noilla lapin palkisilla muistelin keskustelua “valmentajani” kanssa. Nuo kannustavat sanat – “et tule onnistumaan- ja jos paino lähtisikin, kaikki lähtisi lihaksista, JOS ET PUREUDU RUOKAILUTOTTUMUKSIIN”. Niinpä arkioloissa täytin uskollisesti ruokapäiväkirjaa ja ajatuksena oli lapista tultaessa käynnistää oikein ohjauksessa ruoka-ja liikuntaremontti. Mutta suunnitelmat muuttuivat.

Jo lapissa tunsin silmässäni näkömuutoksia ja kotona oikeaan silmään ilmaantui varjo. Tämän aiheutti verkkokalvon irtauma, jonka hoitona on muun muassa 6 viikon rasitus- ja urheilukielto. Eli näillä mennään. Niin, paino on nyt 86kg eli 4kg lähtötasoa alempi.

-Mane

Lue myös aikaisempi Menipä Maneksi blogi – Laihdutushaasteen alkutaival: 

Laihdutushaasteen alkutaival – Menipä Maneksi

Mauno Kurunlahti
Lääketieteen tohtori
mauno

Laihdutushaasteen alkutaival – Menipä Maneksi

Menipä Maneksi on 63- vuotiaan lääkärin blogisarja. Kirjoituksissa kuljetaan Manen mukana laihdutushaasteessa, 6kk ja 10 kg. Sarjan blogi julkaistaan noin 3 viikon välein Weelan nettisivulla.

Ensimmäiset kolme viikkoa

Ei tästä tullutkaan pelkkää menestystarinaa. Siis liikunnan suhteen. Usein jouduin pakottamaan itseni liikkumaan ja usein en jaksanut edes pakottaa. Laiskuus voitti. Huomisen muuttaminen nyt-tapahtumaksi on yllättävän vaikeaa peruslaiskalle luonteelle. Kuitenkin joka viikko ylitin itselleni asettamani 6 tunnin liikuntamäärän ja useimmiten koin liikkumisen mielekkäänä. Vaikeinta oli lähteä tekemään varsinaista harjoitusta. Sen sijaan kävellen tai pyöräillen kauppaan yms. lähteminen tuntui helpolta.

Juoksulenkin maisemaa
Laihdutushaasteen juoksulenkit taittuvat näissä maisemissa.

Tekemässäni Weelan alkukartoituksessa havaittiin liikunnassani  puutetta sekä lihaskunto- että kestävyysliikunnan määrässä. Molempia pyrin siis edistämään. Liikunnan teho ja laatu jäivät tällä jaksolla aivan oman harkintani varaan, viisasta neuvonantajaa  ei hankkeella vielä ole.

Lihaskuntoharjoittelun luonnollinen muoto tänä jaksona oli sepelin lapionti ja kärräys sekä puiden pilkkominen. Kuntosalille ei ollut tarvetta mennä.

Kestävyysharjoittelut tulivat noista kauppareissuista, hillasuolla rämpimisestä, marjapaikkojen etsimisestä maastopyörällä, nurmikon leikkuusta ja tietenkin varsinaisista harjoituksista – juoksu, polkujuoksu , pyöräily, maastopyöräily ja kävely. Pyöräilymatkat vaihtelivat maastopyäräilyn 10-30 km matkoista maantiepyöräilyn 50-80 km matkoihin. Juoksumatkat vaihtelivat maastojuoksun 5 kilometristä 5-12 km asfalttijuoksuihin. Ja kävelymatkojen pituus vaihteli 5-15 kilometriin. Syke, silloin kuin sitä mittasin, vaihteli 120 ja 160 välillä. Yleensä pyrin pitämään vauhdin niin hiljaisena, että syke pysyi 120 ja 140 välillä.  Ja uskokaa tai älkää, mutta joskus noilla reissuilla jopa nauroin itsekseni ääneen.

Sunnuntaiaamun 11 km juoksulenkin ajatuksia

”Juoksu – ajattelin itsekseni – ehkä tämä minusta on juoksua, mutta tuolta tienviereltä katsottaessa parempi sana olisi varmaan raaahustaminen tai laahustaminen tai ehkä vielä parempi termi on lyllertäminen. Näin siis lyllersin eturepun heiluessa rytmikkäästi sivulta toiselle.  Yllättäin näin suoran päässä värikkään urheilupaidan, joka pikku hiljaa läheni – selkäpuolelta. Mutta tosiaankin vain pikkuhiljaa. Mutta suora oli pitkä ja ajatuksiin tuli jo sellainenkin yllättävä mahdollisuus, että joudun ohittamaan edellä olevan juoksijan. Näin matka eteni ja lopulta olin jo niin lähellä tätä edelläkulkijaa, että erotin tämän minua selvästi vanhemman rouvan olevan kävelylenkillä. Ja lopulta hän kääntyi  sivukadulle, ettei minun tarvinnutkaan pinnistää viimeisiä voimanrippeitä ohitukseen”

”Näin siis lyllersin eturepun heiluessa rytmikkäästi sivulta toiselle.  Yllättäin näin suoran päässä värikkään urheilupaidan, joka pikku hiljaa läheni – selkäpuolelta.”

Mikähän siinä on, että liikkuminen mielletään usein niin kovin ryppyotsaiseksi, ettei kohtalotoveri, lenkkipolulla vastaantuleva hölkkääjä, saa minkäänmoista huomiota, ei edes nyökkäystä. Minulla oli onni saada viettää pari viikkoa Floridassa muutama vuosi sitten ja tällöin aina kaikki vastaantulevat liikkujat tervehtivät ja osa toivotti hyvää päivää. Jopa maantietä amusella ajavat Harrikkalaiset nostivat kättä aamuvirkulle lenkkeilijälle. Tästä innostuneena päätin omalta osaltani ottaa tavan käyttöön myös täällä suomen hiihto-. juoksu-, kävely- ja pyörälenkeillä, lapin vaelluksillahan tämä tapa on kyllä täysin tuttu, mutta useimmiten olen täällä saanut nyökytellä yksikseni…

Mistä motivaattori?

Mikä on tämän jakson yhteenveto? Lähteminen on vaikeaa, mutta varsinaineisesti liikkuminen tuntui hyvältä.  Tähän lähtemisen tuskaan pitäisi miettiä motivaattoria. Yksi olisi tietenkin  päättää osallistuminen Thriathlonin pitkän matkan kisaan 2 vuoden kuluttu, mikä kyllä tuntuisi hyvältä haasteelta, mutta silloin olisin taas tilanteessa, jossa yksi iso projekti hallitsisi muuta elämää. Ei siis kiitos sitä. Yhdessä lähteminen voisi olla tehokas tapa saada itsensä liikkeelle, mutta itse liikunta ei eri tavoin liikkuville  välttämättä tuntuisi hyvältä.  Some tarjoaa yhden motivoivan tavan. Viesti tai reittikuvaus ystävältä, ”taas se on tehty”, saa usein riittävän motivation aikaan.

Ja paino. Se on laskenut  3 viikossa 2,5 kg. Kesälomamatkojen takia en tiedä haasteeseen alkaneen ystäväni edesottamuksia, mutta ehkä ensikerralla enemmän.

-Mane

Lue myös aikaisempi Menipä Maneksi blogi – Laihdutus ja keventäminen osana elämäntaparemonttia

Laihdutus ja keventäminen osana elämäntaparemonttia – Menipä Maneksi

Mauno Kurunlahti
Lääketieteen tohtori
Mauno Kurunlahti Weela

Laihdutus ja keventäminen osana elämäntaparemonttia – Menipä Maneksi

Menipä Maneksi on 63- vuotiaan lääkärin blogisarja. Kirjoituksissa kuljetaan Manen mukana laihdutushaasteessa, 6kk ja 10 kg. Sarjan blogi julkaistaan noin 3 viikon välein Weelan nettisivulla.

Elämäntaparemontti – vähentämistä vai lisäämistä

Kohti elämänkevättä yli 60 vuotiaana? No ei sentään. Mutta…työmäärän nyt vähentyessä ja sitä myöten luovuuden lisääntyessä – siitä lisää vaikka mainiossa Juha Hakalan kirjassa “luova laiskuus” – iskostui mieleeni myös ajatus kaikenpuolisesta keventämisestä,  “downshiftauksesta”. Eihän nykysuomessa olisi varaa puhua hiljentämisestä, mutta ehkä oikeampaa olisikin puhua järkeistämisestä ja laajemmasta omien resurssien käyttöönotosta. Filosofi Saarisen termein “sivupöydän käyttöönotosta”ja sitä kautta ehkä uusista omien voimavarojen ja ihmisten välisen yhteistyön uudesta tasosta. Tilasta, jossa olisi enemmän aikaa lähimmäisille, itselle, ajatuksille , unelmille ja mielenkiintoiselle tekemiselle. Ja innovaaatioille. Ja omalla kohdallani siihen liityisi itsestäänselvänä asiana myös painon hilaaminen alaspäin. Minun tapauksessani se tapahtuisi korvaamalla tarkoitukseton hippasu uusilla asioilla, myös  liikunnalla. Ja korvaamalla suunnitellun liikkumisen aika ”huomenna” ajalla ”nyt”. Homma kun vaatii ensin aloittamisen ja sitten jatkamisen.

Liikkeelle

Aivan oikein, vastoin kaikkia oppeja, joissa vakuutetaan painonpudotuksen ja elämäntaparemontin kulmakivenä olevan ruokailun, “liikunnalla painoa ei pysty pudottamaan”. Mutta minä kun pidän liikkumisesta, vaikka se vielä miellyttävämmän tekemisen – makoilun – takia onkin jäänyt vähälle. Ja nyt kun Weela on mahdollistamassa lihaskuntoharjoittelun vaivattomasti kotona, mikä sopii downshifthenkeen ja minun uuteen imagooni, niin otetaan mielen syövereistä kummunnut haaste vastaan: 6 kuukautta ja 10 kiloa. Liikunnalla. Liikunnaksi käsitän paitsi juoksun, pyöräilyn, maastopyöräilyn, polkujuoksun, uinnin, weela –ja kuntosaliharjoittelun myös geokätköilyn, melonnan, frisbeegolfin, vaelluksen, marjastuksen, sienestyksen, metsätyön, kalastuksen, valokuvauksen, lintupongauksen ja myös mökillä puuhastelun. Ei siis yksitoikkoista yhden lajin harjoittelua.

Lähtökohta

Näin eräänä kesäisenä heinäkuun alkupuolen päivänä, vaa’an osoittaessa 90 kiloa ja vatsanympäryksen – no jätetään se salaisuudeksi – alkaa kevennetty elämä. Olisi tietysti hyvä, niin yksinäinen susi kuin olenkin, jos mukaan tulisi joku muukin elämäntaparemontoija ja vaikka liikuntaohjaaja. Täytyypä viikonvarrella pyrkiä kokoamaan Weela ryhmä – kohti keveämpää elämää – jokainen mukaantuleva omista lähtökohdistaan ja omilla menetelmillä. Ja heti ensimmäinen soitto nappasikin. Siitä ja keventämisen syistä 3 viikon kuluttua enemmän. Näissä tunnelmissa, pitkästä, pitkästä aikaa ensimmäisen lenkin – 6 km juoksu – jälkeen, raukeana, kahvikuppi edessä, ilman pullaa. Lenkillä muuten tuntui, että kuolema korjaa…

 

Mauno Kurunlahti
Lääketieteen tohtori
Mauno Kurunlahti Weela