Umpihankihiihdon MM-kisat – Kohti MM-kisoja

”Lähtäämpä Mm kisoihin helmikuussa”, kysyi Tuomas loppukesästä. Shortsit jalassa oli helppo luvata osallistuminen. ”Onhan sinne aikaa.”

Olihan sinne. Mutta sekin päivä tuli, että oli aika lunastaa lupaukset. Kisoja edeltävänä keskiviikkona istuttiin porukalla  viinerikahvin verran alas ja tutkittiin, minne oltiinkaan oikein matkalla ja mitä otettaisiin mukaan. Torstaina pakattiin kamat, hain kisasukset ja perjantaina lähdettiin kohti Syötettä.
Illalla esiteltiin kisailijoille Weelaa ja samalla tuli auottua jalat ja herkisteltyä kroppa kisaa varten. Avajaistilaisuudessa saatiin kartat ja arvottiin lähtöaika. Arpaonni suosi. Lottokone pyöräytti lukemat 8.48, joka mahdollisti tukevan hotelliaamiaisen ennen taipaleelle lähtemistä.
Herkistelyä
Weelaa esiteltiin kisojen avajaisissa
Muutama minuutti lähdöstä myöhästyneenä, pekonit ja munakokkelit tiukasti mahanpohjassa aloitettiin marssi mukavalla laskulla syötekeskuksen päältä.
Muutama minuutti lähdöstä myöhästyneenä, pekonit ja munakokkelit tiukasti mahanpohjassa aloitettiin marssi mukavalla laskulla syötekeskuksen päältä. Tämähän on helppoa ajattelin, kun ensimmäinen kilometri meni auraillessa alamäkeä, ja selkiä tuli eteen oikealta ja vasemmalta. Ne olivatkin viimeiset hetket kisassa, kun ei tarvinnut miettiä lipsumista ollenkaan. Sanotaan, että välillä elämässä pitää ottaa askel taaksepäin, jotta voi mennä kaksi eteenpäin. Sama iskulause kuvasi hyvin hiihtoanikin ja tulevaa matkaa. Kävi urakan aikana mielessä, että olisiko sittenkin pitänyt testata välineet ennen lähtöä. Tai ainakin ottaa se Kärkkäiseltä varta vasten haettu pika pitovoide mukaan. No, nyt mennään näillä, mitä on. Ompahan petrattavaa ensi vuoteen. Jos ei miehessä niin ainakin välineissä.
Hiihtokeli oli hyvä ja maisemat kohdallaan.
Hiihtokeli oli hyvä ja maisemat kohdallaan.
Pitkän laskun jälkeen edessä oli pitkä päivä. Aikaa yöleiriin oli 10 tuntia. Sille välille mahtui 45km hiihtosuunistusta, 4 tehtävärastia ja 4 vapaaehtoista lisärastia. ”Hiihdetään nyt kokorahan edestä, kun kerran hiihtämään tultiin!” Keli oli loistava hiihtoon ja matka taittui mukavasti nautiskellen. Tehtävärasteja oli matkalla monenlaisia: sotahistoria-, hiihtoperinne- ja ensiaputiedot sekä kirveenheittotaidotkin tulivat testattua päivän aikana.
Toisella lisärastilla noin kello 14.30 pidettiin ihan kunnon ruokatauko ja tankattiin energiavarastoja. Sinne asti oltiin tultukin aamupalan ja yhden makkaran varassa. Aika näännyksissä rastille lopulta tultiin, mutta hyvävoimaisina lähdettiin sitten jatkamaan matkaa. Loppupäivä menikin ihan mukavasti. Jossain vaiheessa piti otsalamput kaivaa esille, kun pimeys tuli päälle. Lopulta 9,5 tunnin taaperruksen jälkeen tultiin lopulta yöleiriin. Nuotio tulille, tankkausta, laavut pystyyn ja huoltotoimia. Siihen se loppuilta kului. Sääennusteen -15 olikin vaihtunut -25 pakkasasteeseen ja meinashan se hiukan paleltaa, kun viimein kääperryttiin makuupusseihin – sanan varsinaisessa merkityksessä – kun yritti  olla mahdollisimman sikiöasennossa, jotta varpaita ei niin palelisi. Yö meni horroksessa, ehkä vähän tuli untakin otettua, mutta aamulla ei ollut herätyskellolle tarvetta.
Yöleiristä.
Yöleiristä.
Hyvät oli edellytyset aloittaa sunnuntai ja takaa-ajo kisa. Takaa-ajon lähtöasetelmat syntyivät edellisen päivän rasteilta tulleista sakkominuuteista ja lisärastien hyvitysminuuteista. Meidän joukkue Weela lähti matkaan 9 minuuttia kärjen perään. Sunnuntain lenkki oli noin 10 km umpihangessa. Ensikertalaisille kävi ohraset ja energiat loppuivat kesken. Takaa-ajo meni läpsyttelyksi puolivälin jälkeen, kun miehiltä loppu poweri. No, maaliin päästiin, eikä tultu edes viimisiksi. Sijoitus taisi olla 39. Maalialueelta oli bussikyyti Syötekeskukseen, jossa odotti sauna. Bussissa olikin hyvää aikaa syödä pähkinät ja suklaat ja muut kisaan varatut energianlähteet, jotka oli ollut liian kaukana rinkassa kisan aikana nautittavaksi. Ensi vuonna nekin on sitten taskussa kisan aikana saatavilla, niin on lisäenergiasta jotain hyötyäkin.
Ensikertalaisille kävi ohraset ja energiat loppuivat kesken. Takaa-ajo meni läpsyttelyksi puolivälin jälkeen, kun miehiltä loppu poweri.
Olen aina pitänyt EM-kisarajan ylittäneitä yleisurheilijoita, jotka lähtevät arvokisoihin hakemaan vain kokemusta, vähän hölmöinä. Pitäisihän arvokisoihin lähteä menestymään eikä kokemuksen perään.  En pidä enään. Ensi vuonna mekin kisaillaan sitten tosissaan!
Loppuun lyhyt video Weela joukkuuen matkasta.
-Miikka

 

PS. Lue myös sarjan edellinen kirjoitus:

Totuus paljastuu – Kohti MM-kisoja