Painonhallintaa ja lihaskuntoa – Menipä Maneksi

Joulukuun 1 päivä:

Joulukuu alkoi kuntotestillä, jossa testattiin henkistä ja fyysistä kanttia. Weelan testiohjelma on sama mikä maajoukkuehiihtäjillä eli kovakuntoisillakin on tehtävää. No kuinka kävi, kysyt.  Ja virnuilet. Aivan oikein, fyysinen kantti oli sellainen, että…Hetkinen, rajansahan se on ystävien naurattamisellakin, joten jätän sen salaisuudeksi ja kerron myöhemmin millaiseksi kuntokäyrä muodostuu. Henkinen kantti sen sijaan oli kohtalaisen kova, kun nollakunnossa pystyi vetämään itsensä oksennuskuntoon. Vaikka kilpailuvietti on hyvä 4 (asteikolla 4-10), löytyi jostakin se Professori Saarisen lanseeraama ylätaso. Onneksi Eija ei tullut vastaan, olisi hymyileminen ollut hiukan työlästä.

Joulukuun 2 päivä.

Virkistävien 3 tunnin yöunien jälkeen kello 5:15 työmatkalle Taivalkoskelle, päivä töissä ja iltapimeässä lumipöllyssä takaisin. Ei liikunta kotiin tultua houkutellut. Lähdin kevyelle 6 km juoksu- kävelylenkille heti ruokailun jälkeen. Ei siis minkäänlaista älyä, mutta pidin lenkin tason sen verran kevyenä, että selvisin hengissä ja paikoin jopa nautin. Siis siinä vaiheessa, kun kotiovi lenkin lopussa näkyi ja silloin kun tartuin kotioven ripaan. Tämän jälkeen 40 minuutin Weela-treeni. Hartia, hauis, alli, vinot vatsat, suorat vatsat, pohkeet, reidet. Sitten vetoketjut ym. kiskonnat eli venyttelyt. Ja sitten saunaan. Olo oli onnellinen. Tuolla lenkillä tuli muuten miettineeksi kaikenlaista…

Suurenmoista

Kadulla lojuvat hampurilaisaterian jäännökset, tielle heitetyt juomatölkit, mutkalle väännetyt kevyenliikenteen viitat, tienvarteen paiskattu hellan raato. Siinä meidän suurenmoisia aikaansaannoksiamme. Pieniä asioita suurempien rinnalla, mutta yhtäkaikki harmittaa. Ovatko nämä niitä tekoja, joilla haetaan arvostusta ja itsensä hyväksyntää vaiko ovatko ne vain pelkkää laiskuutta tai ajattelemattomuutta. Ja mikä on oma roolini tässä. Hypinkö yli vai keräänkö pois. Useimmiten taidan hyppiä yli…

Joulukuun 5 päivä

Mökillä. Lumitöitä 1,5 tuntia

Joulukuun 6 päivä

Weela lihaskuntoharjoittelua pelkästään

 

Lihaskuntoa hakemassa
Lihaskuntoa hakemassa

Joulukuun 7 päivä

Juoksulenkki illalla ja Weela – ja SAUNAAN. Alku tuskaista, sitten väliin jopa kulki, mutta hitaasti.

Joulukuun 8 päivä

Pakkasta 7 astetta, mutta vinkka on kylmä ja pureva. Ei hyvä. Pitäisi löytää siis tuuleton tai suojaisa lenkkireitti. Siis Honkaseenko? Vai löytyisikö kotinurkilta jokin suojainen suunta. Toisaalta haluttaisi juosta sellaista reittiä, jota en ole aikaisemmin juossut. Uusien polkujen etsiminen ja löytäminen ovat lähellä sydäntä, muutenkin kuin lenkillä. Ja jopas löytyi. Metsänreunasta lähtivät yhdet ihmisen ja koiran jäljet syvemmälle metsään – ja minä perässä. Edellä kulkijani oli astellut selvästi saappailla, sen huomasin niissä paikoissa, joissa lunta oli kinostanut. Mihinkähän asti tämä jäniksenmetsästäjä on tarponut ja tuleekohan tästä pitkäkin lenkki. No ainahan pääsee takaisin.

Jalat märkinä päädyin lopulta radan varrella sijaitsevan huoltotien varteen. Hienoa. Nyt oli helpompi, mutta paljon yksitoikkoisempi juosta. Mistähän saisi vähän säpinää tähän hommaan? Siinä juostessa tutkailin, josko jostain pääsisi helposti radan toiselle puolelle ja sieltä vanhan nelostien varteen. Aivan oikein, te tiedättekin, että jonkin matkaa Kempeleen asemalta etelän suuntaan ylittää rata kanavan ja sitä minä nyt silmä kovana hain. Ajattelin, että kanava lienee jäässä ja sitä pitkin pääsen sekä radan alitse, että vanhalle nelostielle. Ja hurraa, siellähän se silta nökötti.

Kohtaaminen

 

mutta vähemmän kohteliain ja selvin sanakääntein hän sai minut ymmärtämään, että minun olisi parasta jatkaa matkaa mitä pikimmin suuntana etelä

Jäi haaveeksi. Sillan alitus nimittäin. Etenemiseni meinasi pysähtyä sydänpysähdykseen, jos sellaisen nyt säikähdyksestä saa. Radan alta sillan kohdalta kuului nimittäin sellainen mökä, että huonokuuloinenkin sen olisi noteerannut. Ja minä en ole huonokuuloinen –  yleensä. Näköhän minulla kyllä on nyt heikko ja ensin en nähnyt mistä mökä tuli. Mutta lopulta äänilähteeksi paljastui sillan alla kanavan varrella kyyköttävä, äänestä päätellen mies. Mitä hän siellä teki, sitä en nähnyt, mutta vähemmän kohteliain ja selvin sanakääntein hän sai minut ymmärtämään, että minun olisi parasta jatkaa matkaa mitä pikimmin suuntana etelä. Ja minäkö äsken olin kaivannut säpinää. No minulla ei juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin juosta eteenpäin. Ongelmaksi muodostui vaan se, että tie loppui. Eikä takaisin palaaminen oikein houkutellut. Radan vieressä avautui kilometrejä suuntaansa oleva niittyaukea, jossa keväisin lukuisat hanhet, kurjet ja joutsenet lepäilevät. Nyt eivät lepäilleet. Sinne siis. Umpihankijuoksu, muutaman kerran vilkaisu taaksepäin ettei vaan joku sieltä tule perässä. Ei onneksi tullut. Umpihankikävely. Ja minäkö se olin, joka olin haaveillut tuulettomasta lenkistä. Vinkka tunki joka puolelta päästessään vapaasta temmeltämään peltoaukealla. Kunto loppuu. Umpihankilaahustus. Missä asti se tie on. Peltoaukean nimittäin halkaisee peltotie, jota pitkin pääsisin taas sivistyksen pariin.

Toinen kohtaaminen

Eikä suomalainen mies muutenkaan näytä, että käy kipeää.

Loppumattomalta tuntuvan kymmenminuuttisen jälkeen tie näkyi. Ja silloin jalka lipsahti lievään yliojennukseen. Tuttu sähköisku lävisti polven, ja mieli teki lysähtää hetkeksi levähtämään ja hieromaan polvea. Jalka ei kantanut. Pahaksi onneksi hirvenmetsästäjä seisoi juuri tienreunassa passissa. Enhän nyt voinut nelinkontin häntä lähestyä, olisi vielä luullut elukaksi ja ampunut. Eikä suomalainen mies muutenkaan näytä, että käy kipeää. Ei muuta kuin vedet silmissä kyselemään, onko tullut saalista. Muina miehinä. Ja sitten jahtionnea toivotelleen hölkkäämään lähimmän metsäsaarekkeen taakse, jossa toivoin voivani hetkisen huilata ja lepuuttaa polvea. Arvaattekin, että eihän se varmaankaan onnistunut. Oikein arvasitte. Tietä pitkin käveli parinsadan metrin välein kaksi passiporukkaa. Ei muuta kuin reippaasti vaan hölkkäämään vaikka puukko tuntui tunkevan joka askeleella polven läpi. Kun porukka oli saatu pois näkyvistä selän taakse, pistettiin kävelyksi, heiluteltiin jalkaa ja siitä se taas pikkuhiljaa. Oiskohan siellä nivelkierukan takasarvi rikki, kun se tietyssä asennossa muistuttaa olemassaolostaan. No sielläpä olkoon. Näillä mennään.

Ette arvaa, kuinka mahtavalta tuntui laittaa sauna päälle, tehdä odotellessa lihaskuntoharjoitukset Weelalla ja saunan jälkeen kahvet ja torttu – hyvällä omallatunnolla.

Tuuli mahtui puhaltamaan
Tuuli mahtui puhaltamaan

Joulukuun 19 päivä

Töitten jälkeen vieraita kotona koko illan, ei liikuntaa.

Joulukuun 20 päivä

Heräsin vesisateeseen. Sadepisarain rummutus ikkunapeltiin joulukuun 20 päivänä. Olin suunnitellut täksi päiväksi pitkää juoksu- tai hiihtolenkkiä työpäivän jälkeen, mutta epäilin, että liukkauden takia juokseminen ei onnistu. Ja töihin mennessä totesin, että keli on hengenvaarallisen liukas. Niinpä liikunta jäi sisäliikuntaan. Tällaisella laiskalla miehellä oli helpotus tehdä treeni omassa työhuoneessa kotona – reilu 50 minuuttia, keskisyke 116. Vatsaliikkeet ja ylävartalo tänään vuorossa. Nilkkaremmin avulla tehokkaita vatsaliikkeitä tein toistakymmentä erilaista, ja rasitetuksi tulivat niin suorat, vinot, pinta kuin syvätkin lihakset. Huomenna selkä ja jalat, torstaina taas yläkroppa ja vatsa ja niin edelleen. Helppoa kuin heinän ajo. Suosittelen kuntolaitetta lämpimästi. Huomenna talvipäivänseisaus, päästään pikkuhiljaa taas asiaan, siis kevääseen ja kesään.

Jouluaattona

 

Kirkkomaa on vielä varsin hämärä, mutta pian hautoja valaisevat tuhannet kynttilät. Sinne vien kynttilät iltapäivällä myös vanhempieni haudalle.

Jouluaattoaamuna

Hiukan keskimääräistä pitempi lenkki, jossa pyrin pitämään sykkeen riittävän matalalla. Lämpötila hiukan pakkasen puolella. Tuuli kohtalainen, etelästä. Ja jouluaattoaamu. Vähän kulkijoita. Tiet liukkaat ja epätasaiset. Lenkki suuntautuu aluksi kirkon ohi.  Kirkkomaa on vielä varsin hämärä, mutta pian hautoja valaisevat tuhannet kynttilät. Sinne vien kynttilät iltapäivällä myös vanhempieni haudalle. Muistelin hetken aikaa, jolloin he vielä elivät keskuudessamme. Nyt he elävät, paitsi muistoissa, myös niissä arvoissa, jotka he jättivät lapsilleen. Jotka puolestaan, omaan elämäämme sovitettuna, olemme pyrkineet jättämään omille lapsillemme. Mitkähän sieltä osaisin poimia päällimmäisiksi. Rehellisyys, rakkaus, intohimo tekemiseen, välittäminen ja armollisuus…

Kempeleen ja Oulunsalon välisellä aukealla tuuli tuntuu kovenevan, mutta pääosin myötäisenä se ei haittaa. Klassisesta jouluradiosta kuuluvat tutut joulusävelet. Esittäjinä usein kansainvälistä mainettakin niittäneet laulajat, joukossa myös facebook kavereitani. Klassisen musiikin nauttijana heitä on ilo kuunnella. Samalla mietin musiikin vaikutusta elämässäni. Miten joku kaunis sävelmä liikuttaa niin, että vedet tulevat silmiin. Mozartin 23 pianokonserton adagio-osan kuuluessa on pakko pysähtyä, paikasta riippumatta, pyyhkimään kyyneleitä. Eikä se jää pelkästään musiikkiin. Yhtälailla, kun joku ylittää itsensä ja ennen kaikkea itsekkyytensä, pelkonsa, tottumuksensa tai ennakkoluulonsa, minun termissäni siirtyy apassionata spiritoso tilaan, tehden jotakin omalla mitta-asteikollaan suurta, herkistyn helposti. Nytkin harvojen vastaantulevien ihmisten hyvän joulun toivotukset tuntuvat tällaisilta teoilta. Samoin kauppakeskuksissa tapahtuneet  flash mob -esitykset. Tuntui hyvältä. No, Kempeleen päässä tosin pari vastaantulevaa liikkujaa katsoi vain kenkänsä kärkiä, eivätkä he reagoineet, kun minäkin puolestani yritin toivottaa hyvää joulua. Radiosta samaan aikaan kuuluva Joosen laulu, jossa puhutaan maailman kylmyydestä, sattui saumaan. Mutta kun en kulje toisen mokkasiineissa, en voi tietää, millainen kivi siellä hiertää. Ja toisaalta, onko se yleensäkään niin tärkeää mennä hökälehtämään kaiken maailman juoksijoiden mökellyksiin vastauksia. Vaikka vastaaminen tai tervehtiminen voisi olla molemmille merkityksellistä. Annettiin mahdollisuudelle mahdollisuus.

Kempeleen vanhan nelostien vartta juostessani tuuli oli yltynyt niin, että väliin piti eteenpäin päästäkseen ihan nojautua tuulta vasten. Ohuet juoksuhousuni päästivät vinkan lävitseen, niin että jalkani olivat ihan kohmeessa ja kun juoksualusta oli ihan epätasainen ja jäinen, siirryin lihasrevähdysten pelossa kävelyyn viimeisellä parilla kilometrillä. Päätöstä helpotti lievä jalkapöydän kipeytyminen, joka luultavasti on perua vajaa vuosi sitten Afrikan hietikoilla avojaloin juostessa syntyneestä rasitusmurtumasta. Syke pysyi matalalla koko reissun, 120-145, eikä yhtään ei hengästyttänyt, mutta eipä ollut vauhtiakaan. Aivan loistava, kevyt, nautinnollinen jouluaaton reippailu. Tämän jälkeen iltapäivällä on upeaa mennä pojan perheen luo, entiseen kotiimme, viettämään joulua ja nauttimaan pihasaunan lempeistä löylyistä. Sitä odotellessa.

uskollinen lenkkikaveri sopivassa valaistuksessa
uskollinen lenkkikaveri, sopivassa valaistuksessa aina mukana

Tässä välitilinpäätös. Olen kertonut muutaman harjoituspäivän tuntemuksista. Yleisilmeenä voi sanoa, että liikkeellelähtö kestävyysliikuntaan ei aina ole ollut helppoa. Väliin jättäminen on ollut lähellä sydäntä. Sen sijaan lihaskunnon harjoitteleminen kotikoneella säännöllisesti pienin annoksin on ollut palkitsevaa. Voin lämpimästi suositella. Entä paino. Hävettää kyllä vähän, lukemat jouluaattona vielä 88 kg eli vain kaksi kiloa on saatu pois. Puolustukseksi on sanottava, että olen syönyt todella hyvin. Mutta täältä tullaan. Tammikuun lopulla tavataan.

-Mane

Lue myös edellinen Menipä Maneksi blogi Nollasta sataan kuukaudessa

Nollasta sataan kuukaudessa – Menipä Maneksi

 

Nollasta sataan kuukaudessa – Menipä Maneksi

f9cb11fe-2f88-41c3-bd0d-f230267ea6b4

Weelaharjoitus käynnissä

Liikkuminen nollassa

Jäimme edellisessä blokissa siihen, että silmäongelmat pakottivat ottamaan rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että mieli alkoi jopa kaivata rääkkiä – aluksi.

Jäimme edellisessä blokissa siihen, että silmäongelmat pakottivat ottamaan rauhallisesti. Niin rauhallisesti, että mieli alkoi jopa kaivata rääkkiä – aluksi. Yhdessä asennossa lähes täysin liikkumatta 1,5 viikon ajan makaaminen ilman, että pystyi lukemaan tai yleensäkään seuraamaan silmillään mitään ulkopuolelta tulevaa, otti lievästi sanoen jonkin verran lujille. Seurana päivisin vain radio, äänikirjat ja omat ajatukset. Mutta siitä selvittiin. Sen jälkeen parin kuukauden ponnistelukielto, ei urheilua eikä rasitusta, kunnes kaasu silmästä on hävinnyt. Ja nyt se on hävinnyt. Ja niinpä liikuntabloki voi taas alkaa. Lähtöpaino on reilussa kahdessa kuukaudessa saatu hilattua entisiin lukemiin eli 90 kiloa heilahti puntariin. Minä säälin ja sätin itseäni. Mutta tulipahan todistettua, että liikunnalla on suuri merkitys painonpudotukseen – ja liikkumattomuudelle painonkohotukseen.

Hiljaa hyvä tulee

Treeniohjelma on lopun marraskuun ajan rauhallinen. 5 kertaa viikossa hyvin, hyvin rauhallinen kestävyyslenkki, kevyesti vatsaliikkeet ja hyvin, hyvin matalarasitteiset lihaskuntoharjoitukset myös 5 kertaa viikossa. On muuten onni, että Weela kotikuntolaite mahdollistaa harjoittelun kotona – lähde 5 kertaa viikossa saliharjoituksiin – ja unohda koko juttu.

Ja sitten vauhtiin

Teille kuntosalikävijöille ovat tietysti tuttuja harjoitukset ”takaketju, etuketjun venytys, sivuketju…..

Joulukuun alusta aloitamme nousujohtoisesti harjoitukset – frekvenssi sama kuin marraskuussa. Lihaskuntoharjoitukset, ne kun saa vapaasti, helposti ja tehokkaasti tehdä kotona tai työpaikalla, voidaan rytmittää siten, että eri päivinä harjoitetaan eri lihasryhmiä. Loistavaa. Joulukuun alusta 2 viikkoa 2×12/liike, viikon kevennys, 2 viikkoa 3x 12/liike, viikon kevennys ja 2 viikkoa 3×15/liike. Näin siis suunnitellaan. Lisäksi ohjelmassa on Weela-ohjelman mukaisesti liikkuvuusharjoitteet. Teille kuntosalikävijöille ovat tietysti tuttuja harjoitukset ”takaketju, etuketjun venytys, sivuketju, spiraaliketjun venytys ja yläraajojen venytys”, mutta minulle, joka olen inhonnut venyttelyjä sydämeni pohjasta, josta syystä olen notkea kuin ratapölkky ja jolle ainoat venyttelyt ovat kohdistuneet haukotellessa leukalihaksiin, ovat nämä askel uuteen, tuntemattomaan maailmaan, siirtymistä sille paljon puhutulle epämukavuusalueelle. Täältä tullaan.

Kestävyysharjoittelu joulukuun alusta 6 viikon ajan sisältää viikossa yhden 1 tunnin vauhtilenkin, 3 kpl tunnin peruskuntolenkkiä sekä yhden 2,5 tunnin peruskuntolenkin. Teholtaan harjoitukset nousujohteiset siten että 2 viikkoa teho kovenee, sitten keveämpi viikko, sitten taas 2 viikkoa teholtaan kovempaa, kevennys ja taas mennään 2 viikkoa nousujohteisesti kovempaa, sitten kevyempi viikko. Ja sen jälkeen – no katsotaan sitä sitten, mutta sen verran voin jo raottaa salaisuuden verhoa, että – minua hirvittää. Lenkit voi tehdä juosten, hiihtäen, sauvajuosten, pyöräillen tai uiden. Hiihto mieluimmin umpihangella, mutta mistä sitä tähän hätään…
Ja marras-joulukuun vaihteessa ennen kovempaa kuntoilua tietysti ensimmäinen kuntotesti.

Kuvaajana mm-kisoissa

Kun ensin kuvaa lähtöhössäkän, purkaa kuvausvermeet, pakkaa ahkion, hiihtää joukkueen kiinni, pyyhältää hangen kautta ohi, vetää kaulaa joukkueeseen kilometrin verran, purkaa ahkiosta vermeet kuvauskuntoon, kuvaa lähestyvän ja ohi hiihtävän joukkueen…

Miksi moinen tiukahko kunto-ohjelma? No kun Weela-työntekijät päättivät osallistua mm-kisoihin. Hiihdon mm-kisoihin. Umpihangessa. Siis Pudasjärvellä helmikuun alkupuolella. Ei, ei. Ajattelit väärin. Ei minua tietystikään pyydetty mukaan kisaan, haluavathan ne edes jotenkin menestyä. Mutta minua pyydettiin kuvaaman Weela-joukkueen kisamatka. Alusta loppuun. Ja joutuuhan siinäkin vähän irrottelemaan. Kun ensin kuvaa lähtöhössäkän, purkaa kuvausvermeet, pakkaa ahkion, hiihtää joukkueen kiinni, pyyhältää hangen kautta ohi, vetää kaulaa joukkueeseen kilometrin verran, purkaa ahkiosta vermeet kuvauskuntoon, kuvaa lähestyvän ja ohi hiihtävän joukkueen. Sen jälkeen taas pakkaa vermeet ahkioon, hiihtää porukan kiinni , hiihtää ohi jne…
Ja on illalla vastassa kun joukkue saapuu majoitusalueelle. Kuvaa iltatouhut, kuvaa nukkumaanpanon. Kuvaa kun joukkue nukkuu nuotion loisteessa ja kuvaa kun joukkue herää uuteen aamuun. Kuvaa kun joukkue lähtee kilpamielessä umpihankiosuudelle, hiihtää joukkueen kiinni, hiihtää ohi ja kuvaa taas kilpaa hiihtävää joukkuetta edestäpäin, sivulta ja takaapäin. Hiihtää taas ohi ja on lopulta kuvaamassa maaliin tulijat. Tarvitaanhan siinäkin jonkinmoista kuntoa, tuossa kuvaushommassa nimittäin.

Hymyillen

Ja pidetään tahti sellaisena, että jos Eija Pelkonen tulisi vastaan, jaksaisin hymyillä ja jopa puhua – sen lupaan.

Ensimmäisessä blokissani puhuin keventämisestä. Jos professori Hakala nyt lukisi kuntoilusuunnitelmani, hän ajattelisi, että onhan…Niinpä, olen samaa mieltä. Ei järjen hiventäkään. Ei tietoakaan hölläämisestä, vain entistä tiukempaa menoa. Mutta pistin nuo suunnitelmani ihan kiusalla. Kyllä, ajatuksena on ulkoilla ja liikkua nuo luvatut tunnit, mutta nautiskellen. Helposti. Vapaana ulkoisista vaatimuksista, mutta kuitenkin tehokkaasti, jos siltä tuntuu. Niinpä lajiluetteloon lisätään kävely, vaeltaminen, lumikenkäily, geokätköily jne. Näin talvisaikaan. Ja pidetään tahti sellaisena, että jos Eija Pelkonen tulisi vastaan, jaksaisin hymyillä ja jopa puhua – sen lupaan. Eija nimittäin jossain pakinassa vuosia sitten valitteli vastaantulevien lenkkeilijöiden synkkää ja uupunutta ulkomuotoa. No ulkomuoto on se mikä on, mutta hymyillään, se on varmaa…

-Mane

Lue myös aikaisempi Menipä Maneksi blogi – Sisu ja soveltaminen:

Sisu ja soveltaminen – Menipä maneksi